Haluamme vaalia viihtyisää ja siistiä hallia kaikkien käyttäjien iloksi.
Tilan vuokraajana ja käyttäjänä sitoudut
huolehtimaan hallista ohjeen mukaisella tavalla!
HALLIN KÄYTTÄJÄN VASTUU
- Käyttäjä on velvollinen
korvaamaan koiransa tai itsensä aiheuttaman vahingon ja ilmoittamaan siitä
- Käyttäjä on vastuussa
itsestään sekä koirastaan koko varauksen ajan
- Käyttäjä vastaa, että
vuoron päätteeksi hanat, valot ja ovet suljetaan huolellisesti
- Jos käytät kahvinkeitintä, ota pistoke pois seinästä vuoron päätteeksi
- Vuokraaja huolehtii,
että vuorolla myös muut tilaa käyttävät henkilöt noudattavat ohjeita
- Nurmimatolla ulkokenkien
käyttö on kielletty!
- Ovikoodia ei saa luovuttaa
kolmansille osapuolille
HALLIN KÄYTTÖ
- Odota omaa vuoroasi
kauempana ovesta, jotta edellisten on helpompi poistua vuoronsa jälkeen
- Tule halliin vasta oman
vuorosi alkaessa ja poistu hallista ajoissa ennen seuraavan vuoron alkua
Ovikoodin löydät varausvahvistusviestistä: syötä koodi + yale-näppäin + odota pari sekuntia - avaa ovi
Hallin valokatkaisijat
löydät isojen nosto-ovien vasemmalta puolin (SISÄÄNTULLESSA OIKEALLA)
- Palauta käyttämäsi
tavarat omille paikoilleen ennen vuorosi päättymistä
- Hajutyöskentelyvälineiden
käyttö tulee tapahtua erillistä ohjetta noudattaen
Käyttäjä on velvollinen
siivoamaan koiransa eritevahingot huolellisesti sekä maksamaan sotkusakon
(25 eur).
SIIVOUSOHJEET JA -VÄLINEET OVAT PORTAIDEN ALLA VESIPISTEELLÄ – noudata
siivousohjetta huolellisesti!
- Juoksuisilla nartuilla
on pidettävä hallissa housuja läpi koko juoksuajan. Pue ja riisu housut ulkosalla
- Jos käytät hallia kaupalliseen toimintaan, sovi siitä erikseen: katja@huipputassut.fi
KOIRIEN ULKOILUTUS
- Ulkoiluta koira hyvin
ennen halliin saapumista
- Ethän anna koirasi
tehdä tarpeitaan halliin, hallin seinustoille tai piha-alueelle!
- Koirien ulkoiluttaminen
tapahtuu viereisen viheralueen teillä ja poluilla – korjaathan kakat ulkoroskikseen!
- Huomioithan kanssaihmiset
piha-alueellasekä omakotitalojen läheisyydessä
PYSÄKÖINTI
- Hallin ovien eteen
pysäköinti on kielletty!
- Pysäköi pihan reunaan
(kivien edustalle) kävelytien viereen tai piha-alueen keskelle (postilaatikkojen viereen)
- Varmista, että pysäköintisi ei estä isonkaan ajoneuvon
ajoliikennettä pihaan tai muihin halleihin.
HALLIN VARUSTELU
-
WT-Metall magneetti
hyppyeste 1m
-
Kevyt hyppyeste
(TOKO/Rally-Toko/Agility)
-
Hajutyöskentelyseinät
sekä tarvikkeita (noudata erillistä käyttöohjetta)
-
Kartioita
-
Kohde- ja
tasapainoalustoja
-
Säädettävä ”boxi”
-
Ruutunauha
-
Rally-Toko kyltit sekä
telineet
-
Metallihäkki
-
Kamerajalusta
-
Nuuskumattoja
-
Noutotarvikkeita
(kapula sekä keskiöt)
-
WT-Metall IGP -piilo
-
Iso peiliseinä
-
Dobo-pallot
- Pallot pallopaimennukseen
- Siirrettävä peili
- Trimmaus/näyttelypöytä
- Hoopers estesarja (6 x hoop, 3 x tynnyri, 1 x veräjä, 1 x putki)
MUUTA
Hallista löytyy WC, erillinen vesipiste, kahvinkeitin, mikro sekä
jääkaappi.
Hallissa on kameravalvonta. Huomioithan, että naapurihalleista saattaa kuulua ääntä, paukettakin.